Mainostoimisto OivaMainos

Mainostoimisto syntyi oivalluksesta

UUTISOIVAN KYLKEEN PERUSTETTIIN MAINOSTOIMISTO

Meiltä meni monta vuotta, ennen kuin oivallettiin, että omassa talossa on valtavasti mainostoimisto- ja graafisen alan osaamista. Kun asiakkailta alkoi tulla lehti-ilmoitusten suunnittelun lisäksi kyselyitä esitteiden, käyntikorttien ym. painotöiden suunnittelusta, asiaa alettiin tosissaan miettimään. Lopulta UutisOivan kylkeen perustettiin mainostoimisto OivaMainos.

Paikallislehti on perinteisesti vahvasti paperinen, joten paperinen toteutus on myös OivaMainoksen töissä ollut vahvasti mukana. Asiakkaiden lisääntyvän digitaalisen markkinoinnin tarpeen kasvaessa ja henkilökunnan kouluttautumisen myötä, OivaMainoksesta saa nykyään myös sähköisen markkinoinnin monenlaisia tuotteita ja palveluita.

MONIKANAVAINEN VIIDAKKO

Kaikki markkinointikanavat ovat yrityksille ja yhteisöille tärkeitä ja niitä on todella paljon tänä päivänä. Moni yrittäjä on ihmeissään monikanavaisessa viidakossa, eikä tiedä mihin pitäisi suunnata. Oman seudun erinomaisena tuntijana, OivaMainos haluaa olla yrittäjien apuna tässä viidakossa ja yhdessä yrittäjien kanssa valita juuri hänelle oikeat näkymisen kanavat.

NOPEA, NOTKEA JA MONIPUOLINEN

Yritysten lisäksi mainostoimiston asiakaskunnassa on niin yhteisöjä kuin yksityisasiakkaitakin. Yksi OivaMainoksen valttikorteista on nopeus. Pienen talon organisaatio on varsin notkea ja pystymme vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin nopeallakin aikataululla.

OivaMainoksen vahvuus on ennen kaikkea innostunut ja idearikas tiimi, joka haluaa nähdä asiakkaan, jonka odotukset on ylitetty.

OivaMainos on osa paikallislehti UutisOivaa.

Sivustomme käyttää evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä, hyväksyt evästeet.